Syksyn tullessa on aika istuttaa keväällä kukkivat sipulit kuten tulppaanit, idänsinililjat, narsissit ja lumikellot. Tässä muistilista syksyn kukkasipuleiden istuttajalle!
Istuta sipulit vasta, kun maan lämpötila on reilusti alle 10 astetta. Sopiva istutusajankohta on täällä Pirkanmaalla usein syyskuun lopulta lähtien. Monena vuotena sipuleita on voinut vallan mainiosti istuttaa vielä marraskuussa.
Nyrkkisääntönä on, että sipuli istutetaan kolme kertaa sipulin mitan syvyyteen. Savisilla mailla sipulit voi jättää lähemmäs maanpintaa.
Sipuli istutetaan tylppä pohja puoli alaspäin, ja painetaan tiiviisti pohjamaahan kiinni. Istutusvaiheessa ei lisätä mitään lannoitetta. Lannoituksen aika on vasta keväällä. Lannoittamalla sipuleita keväällä joko pintamaahan sekoitettavalla kukkasipuliravinteella tai kasteluveteen sekoitettavalla kukkaravinteella, varmistetaan seuraavien vuosien kukkaloisto. Sipulien ikää voi pidentää myös nostamalla sipulit lehtien lakastuttua keväällä maasta ylös, ja istuttamalla ne uudelleen syksyllä.
Kukkasipulit viihtyvät parhaiten vettäläpäisevässä, hiekan sekaisessa mullassa. Kastele maa istutuksen jälkeen. Jos syksy on kovin kuiva, voi sipuleita kastella muutamia kertoja syksyn mittaan. Maanpinnan voi kattaa valiilla katteella tai lakastuneilla lehdillä. Maanpinnan kattaminen viivästyttää hieman maan routaantumista, ja mattimyöhäinenkin ehtii näin istuttaa sipuleita vielä loppusyksyllä.
Jos sopiva kukkasipuleiden istutusajankohta lipsahtaa auttamatta ohi, tai jos puutarhan vakiovieraisiin kuuluvat kukkasipuleita tarhurin harmiksi parempiin suihin rouskivat myyrät, voi kevään kukkaloiston istuttaa myös ruukkuun. Ruukku täytetään hiekan sekaisella kukka- tai puutarhamullalla ja sipulit istutetaan melko pintaan. Mm. tulppaanin sipuleita voi istuttaa myös useampaan kerrokseen kevättä sulostuttamaan. Ruukut kastellaan kevyesti ja siirretään talvehtimaan pakkasettomaan, pimeään tilaan, jossa lämpötila pysyttelee kymmenen asteen alapuolella. Muutaman kerran talven aikana ruukkuihin kannattaa lorauttaa tilkka vettä. Ruukut nostetaan keväällä valoisaan ja lämpimään tilaan, jolloin sipuleiden kasvu käynnistyy.
Palkinpään puutarhalla on helmililjan, narsissin, tulppaanin, idänsinililjan, krookuksen ja kirjopikarililjan sipuleita saatavilla. Lajikkeita on paljon, ja monenlaisia valmiita mix-pusseja.
Tervetuloa ostoksille – katso yhteystiedot tästä!