Kesän parhaat potut omasta maasta – vinkkejä perunan viljelyyn

Tässä vinkkejä perunan viljelyn onnistumiseen! Yksi perunanviljelyn tärkeimmistä asioista on viljelykierto. Viljelykierrolla tarkoitetaan sitä, että samassa kohdassa kasvimaalla kasvatetaan perunaa vain 3 – 4 vuoden välein. Viljelykierto voisi olla vaikkapa tällainen:

1. vuosi herne, papu
2. vuosi avomaakurkku, kesäkurpitsa, kurpitsa
3. vuosi peruna, juurikkaat
4. vuosi salaatti, sipuli, yrtit

Jos viljelykierron haluaa pitää 3-vuotisena, niin tuolta voi jättää jonkin pois. Vastaavasti jos on mahdollista lisätä kiertoon vielä vuosi, voisi palstalla kasvattaa vaikkapa kesäkukkia neljännen ja ensimmäisen vuoden välillä. Herne ja palkokasvit ovat maan kasvukunnon kannalta oivallisia kasveja. Palkokasvit sitovat maahan typpeä, ja esimerkiksi peruna hyötyy palkokasveista esikasvina. Perunan voimakasta typpilannoitusta tulisi välttää, jotta peruna kasvattaisi muutakin kuin komeat varret. Esikasvina olleet palkokasvit tuovat maahan sopivasti potkua seuraavana vuotena viljeltäville kasville.

Perunanviljelyvuotena perunamaata ei kalkita. Jos perunoissa esiintyy toistuvasti perunaruttoa, vaikka käytetään puhdasta, sertifioitua siemenperunaa, se tarkoittaa luultavasti että maan pH on turhan korkea. Peruna viihtyy loistavasti pH:n ollessa hieman alhaisempi, esimerkiksi 5,5 on perunalle vielä aivan sopiva. Maan pH:ta voi kotipuutarhassa laskea sekoittamalla perunamaalle havu- ja rodomultaa. Perunamaalle voi sekoittaa valmista kompostia. Varsinkin savisilla ja hiekkaisilla mailla kompostin lisääminen parantaa maan mururakennetta ja lisää maan pieneliöstön toimintaa. Jos kompostia ei ole omasta takaa, pussissa on saatavilla esimerkiksi hevonkakkakompostia.

Perunaa kannattaa lannoittaa peruna- ja juureslannoitteella. On tärkeää, että lannoitteen typpi ei pääse liukenemaan liian nopeasti. Nopea ja helposti saatavilla oleva typpilannoitus heikentää perunan laatua.

Idätä perunaa 2-3 viikkoa valoisassa, jos mahdollista viileähkössä 8°c  – 15°c lämpötilassa. Levitä perunat laakeaan astiaan tai pahvilaatikkoon ilmavasti.

Istuta perunat, kun maan lämpötila on yli 8°c. Jos perunat istutetaan liian kylmään maahan, tautiriski kasvaa ja perunan kasvuunlähtö hidastuu. Sopiva istutusväli on noin 30 cm ja riviväli 60 cm. Istuta perunat noin 10 cm syvyyteen. Perunat mullataan kun versot ovat kasvaneet noin 15 cm mullan pinnan päälle. Jos alkukesä on kovin kuiva, ja kasvupaikka hiekkainen, kannattaa perunamaa kastella muutamaan kertaan ennen multausta. Multaamisen tarkoitus on huolehtia, että kasvavat mukulat ovat tarpeeksi syvällä mullan alla, eivätkä pääse vihertymään. Mukulat vihertyvät valon vaikutuksesta. Multaaminen estää myös rikkakasvien kasvua. Multaaminen toisestaan vielä myöhemmin kesällä. huolehdi samalla rikkaruohojen kitkemisestä perunamaalta.

Aikaiset perunalajikkeet voi nostaa heti, kun mukulat ovat haluamasi kokoisia. Myöhäisemmät lajikkeet nostetaan, kun varret vanhenevat ja alkavat ruskistua. Varsien katkaiseminen pari viikkoa ennen nostoa vahvistaa mukuloiden kuorta ja parantaa niiden varastokestävyyttä.  Nosta perunat aurinkoisella ja kuivalla säällä. Anna perunoiden kuivahtaa ennen varastointia.

Perunan ämpäriviljely

Varaa perunan viljelyyn vähintään 10 litran ämpäri. Poraa ämpärin pohjaan reiät, jotta liika kasteluvesi pääsee pois. Kasvualustaksi sopii esimerkiksi puutarhaturpeen ja puutarhamullan sekoitus. Lisää ämpäriin kasvualustaa noin 20 cm. Asettele mullan pinnalle kolme itänyttä siemenperunaa ja peitä ne noin 10 cm kasvualusta kerroksella. Siirrä ämpäri valoisaan ja lämpimään paikkaan kun perunan lehdet näkyvät pinnassa. Lisää kasvualustaa kun varret ovat kasvaneet 10 cm mittaisiksi, jätä vain latvat näkyviin. Toista multaus kunnes ämpäri on täynnä kasvualustaa. Älä päästä perunaämpäriä kokonaan kuivumaan. Sadonkorjuun voit tehdä noin kahden kuukauden kuluttua istutuksesta.